Minkälainen nyt ihana mies kenenkin mielestä sitten on? Mutta ennen sitä pakko kertoa, mistä tuo otsikko tuli mieleen.

Elikkä siis tosissaan oli puhetta, minkälaisen miehen haluaisin. No ihanan, tietysti. Mutta tuo sanonta tulee vähän eri muodossa aikaa taakse reilun parikymppisen miespuoleisen työkaverini suusta. Usein hänen ikäiset miehet kuvailevat naista sanoin hyvännäköinen, kuuma, pantava tai sitten tissejä tai persettä kuvailevasti. Mutta tämä henkilö kuvaili uutta ihastustaan aina sanoin "ihana nainen". Ja yleensä hän vielä saattoi huokaista silleen ihailevasti puhuessaan naisesta :) Ajatelkaa nyt.. Ihanaa kun nuorimies kuvailee naista noin, musta.

No kuitenkin mun ihana mies. Tai miesihanne. Musta se on jotenkin pöljästi kysytty, mutta palaan tähän myöhemmin. Jaotuksen voi varmasti jakaa luonteenpiirteisiin ja ulkonäköön. Ulkonäöstä voi todeta, että jos saa toivoa, sellanen pitkä, raamikas joko vaalea viikinkityyppinen tai tumman ja puolituiman näköinen. Mutta käytännössä miehet on ollu muutama melko lyhyenläntä (siis jopa mua lyhyempiä..), ristiveristä, tosi pitkää, vaaleaa, ei ihan niin atleettista, juoppoa ja yks veistos. Että miten ne toiveet sit on asettunut uomiinsa noiden ihanteiden kanssa? Erittäin vaihtelevasti joko osin tai ei ollenkaan.

Kukaan tuskin luettelee luonteesta yhtään negatiivista suosikkipiirrettä ja ne positiiviset varmaan vain sijoittuvat eri ihmisillä hieman eri järjestykseen. Hauskuus, luotettavuus, mikä tietysti kattaa aika paljon, mutta noilla pääsee mun silmissä koville ranking-sijoille. Oon ehkä joskus asiaan viitannu, mut kautta linjan kaikki "mun" miehet ovat olleet hauskoja. Hyvä ja pikkusen ronski huumori vain puree muhun. Tässä nyt kyllä tuli mieleen, et tyyppi ketä olen nyt jotenki määrittelemättömästi nähnyt vähän, on outo. Vielä ainakin silleen hyvällä tavalla. Mut siis poikkeaa linjasta.

Mutta siis viittaukseni, miksi kysymyksen asettelu on tietyllä tapaa tyhmä, on se että kuinka erilaisia lopuksi kuitenkin kaikki miehet ovat olleet. Eikä esimerkiksi ulkonäöllisesti sitten yhtään sitä, mitä ihanteesta kuvailin. No paitsi tämä outo.. ;) Mut hän ei olekkaan "mun" mies.

Mun eräs ystävä näytti facebuukista kaverinsa laittaman kuvan. Siinä mies röhnötti vetelästi sohvalla karseissa kalsareissa, oluttölkki kädessä ja joku naurettava pipo päässä. Kuvateksti: "Tämänkö minä valitsin"? Naurettiin sitä kamalaa kuvaa, vaikkakin ystäväni sanoi, että lapsi juuri tulossa ja kadehdittavan onnellinen pari. Niin, siitä naurettavan näköisestä miehestä ja siitä habituksesta huolimatta oli se onnellisuus löytynyt yhdessä. No kaikilla meillähän on noita kalsariröhnötyshetkiä, että se kuva nyt vaan oli.. sellanen.

Mä sanon mielummin, että mun ihana mies on mulle sopiva. On sitten mitä on, ollaan onnellisia yhdessä, tullaan toisia vastaan ja siinä toisessa on aina kaikesta huolimatta sitä, mikä saa meidät sitoutumaan toisiimme.

Mun mua huomattavasti vanhempi ystävä löysi itselleen miehen, sellaisen sopivan, joiden yhdessäolosta näkee kuinka he sopivat toisilleen. Vähän siten, miten kuvailin edellisessä. Mulla on vuosia siihen ikään vielä aikaa löytää samaa, jos se natsaa vasta vähän myöhemmin eikä nyt, mutta ehkä sen odottaminen on sen arvoista. Tänään on ollut hyvä päivä, eikä mun yleinen malttamattomuus ole patistellut mua asian suhteen niin pahasti viimeaikoina. Onhan tässä näitä päiviä.